sunnuntai 28. elokuuta 2011

Isosti mustaa


Kesän aikana väkerretyistä koruista on laatikossa vielä ainakin yksi tuotos, joka ansaitsee pääsyn esittelyyn tällä foorumilla. Mustista onyxeista koottu nauha, johon olen liittänyt vielä aika ison mustan lasisen sydänriipuksen ja näyttävän kukkalukon. Itse tykkään, että pyöreiden ja rondellien helmien vuorottelu antaa korulle mukavasti rytmiä. Kaikki metalliosat taas hopeaoituina.




 






Kesän aikana olen saanut blogilleni myös uusia lukijoita. Tervetuloa kaikki - ja jokainen jätetty kommentti lämmittää mieltä tietysti aivan erityisesti!


lauantai 27. elokuuta 2011

Yksinkertainen juttu

Helmilaatikon uumenissa on jo vähän aikaa lojunut, melkein hilloutunut kirpparilöytönä ostettu nauha punaista jadea (12 mm). Sain toisen kirppisostoksen lahjana (kiitos vielä "Inkulle"!) jadepisaran, joka tällä kertaa ratkaisi pelin. Yksinkertainen, hohtavan punainen kaulanauha täydentyi hopeoiduilla välihelmillä ja peruslukolla. Joskus näinkin simppeli miellyttää silmää.





torstai 25. elokuuta 2011

Viikonlopulta

Viikonloppuna ainokaiseni avokki esitti toiveen petroolin sinisestä / turkoosista kaulakorusta juhlamekkonsa kaveriksi. Pengastin vähän helmivarastoani ja aika extempore syntyi kaulanauha. Ja koska setti on aina setti, viisteisistä akaattirondelleista rakentui korvakorut samaan sävyyn.





Kiitoksena hirvipaistista lähetin tänään tämän toisen setin maailmalle. Itse tykkäsin, että savukvartsi antaa sopivasti säihkettä käärmeeennahkajaspiksen rinnalla. Ilmettä muttei liikaa blingiä. Metalliosat hopeoituna.




Kuvat Juho Nevalainen

tiistai 16. elokuuta 2011

Syksyn ensituulia...

 
 
 
 
Jälleen rannekorun kimpussa....

Liekö hämärtyvien iltojen hämy, joka ohjaa syksyn murrettujen värien
pariin. Ihanaa kun helteinen kesä vähitellen kääntyy syksyksi ja ihan kohta luontokin saa aivan uuden värityksen, hetkeksi.



 Isoja viisteisiä akaattirondelleja ja soochojadea, metalliosat hopeoituna





perjantai 12. elokuuta 2011

Punaista ja mustaa





Toinen työviikko loman jälkeen on tuonut jo meiningin päiviin. Hyvä niin!
Syksyyn mennään siis tällä saralla kovaa vauhtia.


Fuksianpunainen korusetti syntyi
samansävyisistä akaateista;
pyöreinä, rondelleina, viisteillä ja sileänä.
Metalliosat hopeoituna.

















Mustassa kaulakorussa tuliakaattirondelli antaa himmeän ja jotenkin "nahkamaisen" ilmeen viisteisten ja kiiltävien onyxien rinnalla. Tässäkin metalliosat ovat hopeoituja.



torstai 4. elokuuta 2011

Uuden aika

Elokuun raikkautta alkaa olla ilmassa, ainakin aamuisin ja iltasella, vaikka melkein hellelukemiin on päästy tällä viikollakin iltapäivän tunneilla. Ihanaa että vähitellen raikastuu! Mutta nautitaan nyt vielä tästä keskikesän jälkilämmöstä!

Autonavaimen perästä kului puhki ensimmäisten korutekeleitteni joukossa syntynyt avainkoru. Oli siis uuden aika. Ja ainakin itse yllätyin, miten mukavasti "molluska" soochojadea istui yksinään tähän toimeen. Sileä ja kämmenelle sopivan kokoinen. Vara-avaimeen laitoin sitten vähän rouheisemman muodon savukvartsista. Se kun on kuitenkin enemmän perheen miesten hoteissa.




tiistai 2. elokuuta 2011

Uusia aineksia!

On ollut kesäloman aika. Viisi viikkoa hermolepoa ja irtautumista arkikiireistä. Akkujenlatausta. Ihanaa, jopa vähän ylellistä aikaa, ainakin jos miettii yhtään vaikka tulevan syksyn työhaasteita.

Kun sunnuntaina palasin maailmalta, kotona odotti postin tuoma paketti ja pari kuorta uusia helmihankintoja. Siinä meinasi loppuilta mennä pelkästään näitä aarteita näprätessä. Ja niitä suunnitelmia näiden ihanuuksien varalle alkoi hahmottua heti! Tässä muutama makupala materiaaleista uusille ideoille ja kokeiluille syyskesän helmihetkiin.


Simpukankuorihelmiä hempeällä väriskaalalla

Ja tietysti mokaiittia, sitä meikäläisen suosikkikiveä!

 
Akaattia viisteisinä rondelleina


Pikkuruisia makeanvedenkeishihelmiä - niin ihania jo sellaisenaan!

Aika näyttää mitä näistä sitten loppujen lopuksi syntyy! Ehkä jotakin päätyy bloginkin sivuille...