tiistai 29. toukokuuta 2012

Neiti A tahtoo helmet kanssa

Pari kolme viikkoa sitten lankomieheni mukavilla synttymäpäivillä hänen hurmaava pojantyttärensä Neiti A (ikää vajaa 3 v.) näki sisareni kaulassa jonkin aikaa sitten tekemäni mustat akaattihelmet ja ilmoitti hyvin päättäväisesti, että tämmöiset Neiti A:lle kanssa. Ja kun sitten kysäisin, että minkäs väriset niiden helmien pitäisi olla, Neiti A näytti kainosti nättiä valkoista pitsipuseroaan ja sanoi että tämmöiset. No, pitihän ne tehdä nuorelle neidille. Tietysti, tottakai. On se niin ihanaa, että neidit on neitejä ihan pienestä pitäen, sanoo ainokaisen, nyt jo aikuisikään ehtineen pojan äiti.
Ja lopputulemana tämä valkoisista makeanvedenhelmistä ja hopeoiduista metallihelmistä tehty siro nauha tai siis oikeastaan kaksi nauhaa. Toisessa on mukana pieni hopeinen sydän tuomassa sitä tyttömäisyyyttä. Toivottavasti Neiti A tykkää.


Kuvat taas Ansku, kiitos!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Vadelmia odotellessa



Postí toi helmitilaukseni muutama aika sitten, joten nyt moodi uutta kevään kunniaksi saa jatkua. Vadelmanpunaisista, 12 mm:stä swaron  helmistä tein yksinkertaisen kaulanauhan ja ranteeseen vastaavista pienistä kolminkertaisen rannekorun. Ainakin nyt mennään kevään trendiväreissä. Oikeastaan aika piristävää tämä suorastaan ylenpalttinen väri-iloittelu pitkän ja pimeän talven jälkeen. Ehkä ensi keväänä taas karsastamme kaikkea kirkasta ja turvaamme haaleiskin haaleampiin sävyihin. Mutta nyt nautitaan väreistä!

 
Helmikuvat Ansku - kiitos taas!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ja taas helmeillään!

Kaivoin kun kaivoinkin vaatehuoneen uumenista helmilaatikot taas työhuoneen pöydälle ja lupasin pyhästi tarvittaessa pakata ne taas supersiististi "piiloon". Mutta ihan pakko oli päästä näpertämään.
Kevät kiiruhtaa, joten halusin isot helmet eli vähän uutta eloa arkeen. Itse tykkään, että nämä passaa mukavasti ruskehtavien ja harmahtavien kevätsävyjeni kanssa. Kiitos Anskulle kuvista.


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivän iloa!




Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta - wauh! Aamiainen shampanjalasillisella höystettynä toi luxusta päivän alkuun. Äitienpäivä on alkanut siis oikein mukavissa merkeissä.
Ainokainen morsiamineen illasti eilen kanssamme, toki Pennykin oli mukana tosin rättiväsyneenä riehuttuaan emäntänsä mukana talleilla koko iltapävän. Syötiin yhdessä oikein hyvin -  paistettuja ahvenfileitä ja tuoretta parsaa (parsat isännän työmatkatuliaisina suoraan Baijerista!) - ja turistiin pöydän ääressä pitkälle iltaan. Tosi kiva ilta. Ihan sitä parasta! 

Ihanaa Äitienpäivää meille kaikille! 

lauantai 5. toukokuuta 2012

Tunnustuksia



Sain ensimmäisen blogihaasteeni - uusi, iloinen ylläri tässä sosiaalisessa blogimaailmassa! Kiitos Ansku! Ideana on siis listata vähintään 10 asiaa, jotka saavat aikaan hyvää mieltä. Ja minulta haaste lähtee eteenpäin viidelle blogini lukijalle: Kuparikukka, Miina, Domi, Ninni ja Mekazu. En ole ehkä reippain avautuja omista sielunsyövereistäni, mutta kyllä tähän Hyvän mielen -haasteeseen tunnustukset täytyy listata:



1. Iso ilo viikon kruunuksi on aina sunnuntaina hyvän aamupalan (kiitos ukkokullan!) jälkeen vielä iso kuppi kahvia ja Hesari oikein ajan kanssa. Viikkorutiineista ihan parhaita!


2. Juuri nyt eletään niitä kevään ihmeellisimpiä päiviä, kun puut saavat ensimmäiset vihreät. Uusi elämä. Kevät on itselleni vuosi vuodelta suurempi riemu!


3. Viikonloppu alkaa meillä käytännössä aina kauppareissulla ja kyllä nippu tulppaaneja tai muita leikkokukkia ilahduttaa olohuoneen pöydällä monta päivää.
Old books.


4. Hyvä kirja on aina elämys. Lukemiseni rytmi kulkee jonkinmoisina aaltoina. Usein lomalla ahmin monta kirjaa kuin nälissäni ja sitten voi mennä viikkojakin, etten lue oikeastaan mitään. Ja kirja myös kirjana on minulle arvokas. Muutoissa sitä arvoa sitten aina koetellaan, kun painavia kirjalaatikoita kannetaan.


5. Rakastan maukasta ruokaa, armottoman painoindeksin mukaan vähän liikaakin. Olen itse maailman surkein kokki mutta onnekseni rakas mies kokkaa ihanaa ruokaa ja mielellään. Nautin hyvästä ateriasta aina.


6. Myönnän, että olen kevyt astiafriikki; hankin astoita yli tarpeenkin, mutta myös nautin kauniista astioista ja kattauksista. Siis pieni nautintolisä liittyen siihen ruokaan.

Birger Kaipiainen "Paratiisi"

7. Ja jos sitten sen ruokapöydän ympärille saadaan vielä lähipiiri isommalla porukalla tai joukko ystäviä, onhan se ihan parasta illanviettoa ja rentoutumista.

Portofino, Italy

8. Matkustan tosi mielelläni. Pitkä viikonloppu uusissa ympyröissä piristää aina. Ihanaa, jos/kun on aina seuraava lomasuunnitelma alullaan. Maailma on täynnä paikkoja, joissa haluan vielä ehtiä käymään.


9. Olen hyvää vauhtia keski-ikäisyyden myötä kasvamassa kulttuurin peruskuluttajaksi. Lähden aina mielelläni taidenäyttelyyn, teatteriin, konserttiin tai oopperaan. Parhaimmillaan voimauttavia elämyksiä kaikki.


10. Ilman omaa pientä perhettäni olisin varmasti aika erilainen ihminen. Tuskin ainakaan helpompi, joustavampia tai sosiaalisempi. Parasta maailmassani on ollut ainokaiseni syntymä. Ja vaikka siitä on jo ihan hirveästi aikaa, se pieni mies kasvaessaan on tuonut vuosien varrella elämääni eniten iloa, monessa muodossa ja mitassa.


Mukavaa viikonloppua meille kaikille!