sunnuntai 3. marraskuuta 2013

TV-koukku

Katson noin yleisesti ottaen televisiota tosi vähän. Ja sen vähänkin kamalan kaavoihin kangistuneesti; puoliyhdeksän uutiset, sitä seuraavat ajankohtaisohjelmat, Arto Nyberg sunnuntaina ja jotakin lauantai-illan hömppää. Joskus joku hyvä leffa. Mutta pari poikkeustakin löytyy.

Downton Abbey on omaa luokkaansa historiallisena ajankuvana englantilaisen yläluokan elämästä. Hienosti tehty kokonaisuus, sopivasti romantiikka ja juonitteluakin. Kerrassaan hyvää viihdettä.

                                           
kuva täältä

Ja sitten se tämän hetken varsinainen koukku; Silta sunnuntai-illan päätteeksi. Tai jos rehellisiä ollaan, meillä se katsotaan aina vasta maanantaina aikaisemmin illalla, koska jännityksen kourista ei niin vaan nukahdeta. Ja kun maanantaihin pitää kuitenkin selvitä.
Sarja on kerrassaan loistava! Sävyltään niin, niin harmaa, välillä suorastaan karmiva ja henkilöhahmoiltaan ihan super. Ja Saga on tietysti ylitse muiden. Ja mikä auto!


                  
kuva täältä

Tästä menestyssarjasta on tietysti tehty jenkkiversiokin, joka kuulemma ei ole sitten ollenkaan samaa tasoa. No, ei ihme, sillä eihän tätä tyyliä voi kopioida ja viedä nopeutettuun action moodiin. Sehän se juttu just onkin - tinkimätön laatu, aitous!
Ruotsi - Tanska -akselilta on viime vuosina nähty muitakin laatusarjoja; Vallanlinnake, Anna Pihl,....Koukuttavia ovat olleet kaikki. Osaavat hommansa.

Ja tässä vielä työkaverini versio Sillan aiheista perjantaisen Halloween päivän merkeissä. Ihan parasta!