lauantai 8. joulukuuta 2012

Uusi tulokas

Blogini on jäänyt viimeisten viikkojen aikana ihan taka-alalle. Uudet, innostavat työhaasteet ovat vieneet ja helmitarvikkeetkin on pidetty siististi pakattuina. Nyt helmitilpehöörit on kaivettu taas työhuoneen pöydälle, joten eiköhän sieltäkin jotakin kohta kuulu.....  tuleehan Joulukin tuota pikaa!

Lähisukuun saatiin eilen uusi tulokas, kun anoppilaan saapui uusi koira. Edellinen vanhus kun lähti ansaitusti koirien taivaaseen muutama viikko sitten eikä talossa ole totuttu eloon ilman koiran tuhinaa. Tämä koirurouva löytyi "Rekku Rescuen" kautta, olihan haussa anopilleni pentuvaiheen jo ohittanut seuralainen. Tulokas matkasi Virosta, luovutettiin meille kuljetusapulaisille eilen illalla ja heti autossa koira rauhoittui sylissä kaivautuen takin ja viltin uumeniin.
Tulokas on ulkonäöltään aito takkutukka, ruipeliini (koviakin kokenut) - mutta jo ensivaikutelmaltaan kiltti ja luottavainen, oikean seurakoiran perikuva. Ja mikä tärkeintä anoppi ja koira löysivät heti toisensa! Seuraava etappi on sitten saada täälläkin monasti vilahtanut Penny ja tämä uusi tulokas löytämään koiraystävyys. Toivotaan että näistä tulee hyvät kamut!




keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Matkailu piristää aina!

Pitkä viikonloppu Roomassa keskellä harmainta syksyä piristi vaikkei ilma meitä ihan auringolle hellinytkään - lämmintä kuitenkin, vähän sadettakin...  
Kiireetöntä kiertelyä historian pyörteissä kaupungilla, visiitti uudessa modernin taiteen museossa Maxxissa ja tietysti mutkatonta, hyvää ruokaa enemmän kuin tarpeeksi. Ja Paavikin nähtiin ihan livenä! Taas ihana reissuviikonloppu!

Pietarinkirkon aukiolla

Paavi Benedictus XVI

Ehdoton suosikkini Roomassa;
 Pantheon - kaikkien jumalten temppeli

Maxxi

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Helmihulluutta

Helmeilyn hiljaiselon (tähän on nyt monta syytä!) rinnalla olen onneksi saanut ihania materiaalihankintoja kotiutettua, uusimpana nämä "Center Drilled Coin Pearls":t Kiinasta. Vielä en ihan tarkkaan tiedä mitä näistä tuleman pitää, mutta on jo iso ilo kämistellä ja hiplata tämmöisiä ihanuuksia. Eikös ole aika makeita? Tämä on kai sitä helmihulluutta  ihan oikeasti...





Kuvat taas "hovikuvaajaltani" - kiitos Ansku!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Vähän tuhlasin....


Tänä vuonna Hullujen Päivien kuvaston ilmestyessä jo tiesin, että meille kotiutuu seuraava osa Festivo kynttiläjalkojen kavalkaadia. Piti vain jännittää, onko ko tuote päivien hitti vai onnistunko sen vielä työpäivän jälkeenkin perjantaina saamaan. Hyvin meni, tavaraa riitti - ja nyt meidän trio on täydentynyt nelikoksi! Ja tietysti tässäkin tavoittelen keräiljän luonteellani koko sarjaa. Tavoitetila, johon  työkaverini kuulin jo päässeen. Talven pimeimpinä hetkinä juhlien merkeissä kynttelikkö täydessä roihussaan on varmasti upea tunnelmanluoja!





No, täytyy tunnustaa, että
samalla Stocka reissulla sorruin Balmuirin pehmeään Helsinki -cashmerehuiviin. Uskottelin ansaitsevani tämän ihanuuden nimipäivälahjakseni (että mitä!), johon ukkokultani tokaisi lakonisesti, että palkkapäiväsi on maanantaina jne. Kaupat syntyi heti, kun sain vähän taustatukea/hyväksyntää tuhlailulleni. Ja huivi on kyllä kerrassaan ylellinen!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Reputusheräte

Eilen suuntasimme lauantaiostoksille oikein Helssingin keskustaan. Marimekon reputuksesta ostin uuden pöytäliinan ihan herätehankintana. Mielestäni tuiki tarpeellinen tähän hemmetinmoiseen hatutussyksyyn - syitä on monia, eikä niistä sen enempää! Tänään on koko perhe koolla illallisen ääressä, joten katan kauniisti, vaikkakin ihan perus Teemalla. Ihanaa, että on aterioinnin ilo!




lauantai 6. lokakuuta 2012

Syksyn väreissä

Syksyn värit vaatemaailmassa on melkein kaikki meikäläisen mieleen; murrettuja, tummiasävyjä, jopa se vahva sinapinkeltainen. Sen moneen kertaan mainitun harmaan tvinsetin vaihtoehdoksi hankin heti syksyn uutuuksien saavuttua kauppoihin tumman punaruskean tvinsetin. Helppo ja aina käypä niin töissä kun vapaallakin kun semmoista perussiistiä päälle tarvitaan. Oma lukunsahan on tietysti se koto-olojen verkkarimeininki. Muttei siitä sen enempää tässä yhteydessä. Ja tokihan uusi tvinsetti vaati uuden kaulakorun kauden väreissä. Viistehiottoja akaatteja monessa koossa. Metalliosat taas hopeaoituina.



Kuvat taas Ansku - kiitos!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Pikkusiskolle

Pikkusiskon syntymäpäivälahjaksi tein nyt sitten rannekorun edellisen ketjutusmallin pohjalta. Aineksina makeanvedenkolikoita ja pohjalla Tierra Castin hopeaoituja lenkkejä ketjutettuna. Runsas muttei raskas. Onnea siskolle! - ja taas ollaan kuukauden verran samanikäiset....



keskiviikko 29. elokuuta 2012

Ideasta toiseen





Kokeilin ketjuilua TierraCastin vahvoilla hopeoiduilla lenkeillä. Mukaan sopiva otos makeanvedenhelmiä ja muutama swaron kristalli sulassa sovussa. Syksyn pehmeissä sävyissä. Tämä rannekoru lähti ainokaisen morsiammelle testattavaksi, miten toimii arjessa. Ihanaa, että huoli taas matkaansa näitä kokeiluja. Heti perään päässä liikkuu jo monta mallintynkää vaikka joululahjaideoiksi. Näinhän se välillä menee, yksi kokeilu johtaa toiseen ideaan...  ja kohta mennään taas manian laitamilla!


                                      Kiitos Ansku kuvista, kuvausassistenttina Penny Keränen!

maanantai 27. elokuuta 2012

Vihje syksystä

Isosisko vihjasi syksyn väreistä ja sopivan värisen kaulanauhan puutteesta. Ilokseni tämän voi kai jo tulkita tilaukseksi. Simpukankuorihelmiä löytyi sopivasti lämpimissä väreissä. Kaksinkertainen nauha muutamilla Tierra Castin rondellivälihelmillä maustettuna. Kaikki metalliosat hopeoituina. Käsirenkaat tein tällä kertaa yksivärisinä, jotta käyvät ehkä yksikseenkin syysasusta riippuen. Taas aika simppeliä, mutta toivottavasti sisko tykkää.



lauantai 25. elokuuta 2012

Triolla pääsee alkuun!

Kesälomalla ihan innostuin taas kirppareista, kävin jopa yhden päivän myymässä romppeitani Hietsussa. Kiva päivä. Ja kauppakin kävi kun halvalla myi. Täytyy ottaa uusiksi vielä syksymmällä. Olen jo jonkin aikaa ääneenkin kotona inissyt suunnitelmaa hankkia Iittalan Fiesta -kynttilänjalat. Kaikki koot tietysti, keräilijän luonteelleni sopivasti tietty. No, tämä kesän kirppisvaihde auttoi asiaa hyvän matkaa päivänvaloon. Alkuun kun pääsee hyvin tällä kuvan triolla. Kaikki Hietsusta kahden visiitin saalina löydettyjä. Ja hintaa kertyi yhteensä yhden pienen uuden verran. Ja muistan muuten vielä oikein elävästi vastenmielisyyden ko taidelasia kohtaan joskus nuoruusvuosina. Liekö sitten oma keski-ikäisyys, ajan retrohenkisyys vai aito oman maun kehitys, mutta tänään tykkään näistä tosi paljon.




sunnuntai 5. elokuuta 2012

Petroolia peliin

Oranssin lisäksi toinen väri (siis  ihan oikea väri), johon olen nyt pienissä mitoissa innostunut, on petroolinsininen. Ei taaskaan mikään ikimuodikas eikä koko pukeutumista hallitseva juttu, mutta omiin väreihini sopiva sävy. Kaapin uumenista kaivettu kevyt huivi kaulaan ja vähän petroolin sävyisiä helyjä mukaan - ja taas se harmaa tvinsetti näyttää ihan toisenmoiselta. Helmet swaron kristallihelmiä, niitä ihania. Helmikuvista taas kiitos Anskulle. Ostin kyllä loman loppureissulla Münchenistä petroolinsinisen puuvillaneuleenkin, kun nyt kerran näissä sävyissä tulevassa syksyssä mennään.




tiistai 31. heinäkuuta 2012

Onnittelujen kera!

Hyvä ystäväni täytti maanantaina tasavuosia ja ehdottomasti ansaitsee helmet vaikka tavalliseen arkeen, juhlaan tai juhlavaan arkeen - miten vaan! Tälle vankan tyylitajun omaavalle persoonalle murretut värit ovat ehdottomasti se omin skaala. Valitsin viisteisiä tuliakaatteja (10mm) hematiittirondelleilla höystettynä. Kaikki metalliosat hopeoituna. Kaksinkertainen kaulanauha ja rannekoru - sopiva setti syksyyn kun muotikin tuntuu nyt suosivan maanläheisiä sävyjä.




Nyt korut pussukkaan ja paketti postiin, jotta päivänsankari saa lahjansa edes merkkipäiväviikollaan!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Lomilta

Kesälomareissu on nyt takana. Pari viikkoa autolla Saksan pohjoisosissa; piipahdus Lyypekissä, muutama päivä Berliinissä, päivän parin visiitti Cellen pikkukaupungissa ja pari kolme päivää Rygenin saarelle. Ja merimatkat rahtilaivalla mennen tullen. Oikein kiva lomareissu. Meille riittävästi vaihtelevuutta. Me kun emme voisi mitenkään ajatella makaavamme kahta viikkoa saman hotellin uima-allasalueella, kun yleensä näillä reissuilla parin tunnin beachpyrähdyskin jo riittää. Olemme kaupunkilomailijoita. Tai ainakin maisemien pitää vaihtua.
Berliini on hyvin mielenkiintoinen kaupunki - palaamme varmasti! Celle on ehdottomasti visiitin arvoinen pysähdys satoine pikkutaloineen. Ja Rygen on parhaimmillaan Itämeren upea riviera - ja historia kulkee rinnalla kautta saaren.
                                                               Eli taas mentiin ja nähtiin!










Binz, Rugen, Germany

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Säästöä moneen kertaan

Loppukeväästä ostin mainoksen innoittamana Suomeenkin viimein rantautunutta ESSIE -kynsilakkaa helsinkiäisestä tavaratalosta. Hinta oli kyllä kovan tuntuinen, 16 euron tietämillä, mutta ostin kuitenkin. Olinhan saanut sopivasti kanta-asiakaskupongin -20%. Siis melkein pelkkää säästöä. Ja nythän siis minä kerrankin sijoitin oikein trendikosmetiikkaan! Ja ei siinä mitään, lakka tuntui oikein toimivalta, jopa vähän paremmalta kuin se entinen. Nyt sitten kesälomalla se vanha lakka, jonka pihinä päätin kuitenkin käyttää vielä reissussa, hyytyi lopullisesti pullon pohjalle ihan kököksi. Uusi lakka siis tarvittiin, että edes jonkinmoiset kynnentyngät kesän yli säilyisivät. Menin siis Berliinissä siihen kaikkein tavallisimpaan kempparikauppaan (dm!) - ja ilokseni ESSIE oli rantautunut sinnekin. Mutta hintalappu oli jotakin ihan muuta kuin meillä; 7,95 euroa!  Jotenkin me siis täällä Pohjolan perukoilla maksamme tässäkin kiltisti sen tuplat. Hönäytykseltä tämä vähän taas maistuu....!!  - Ostin muuten kaksi lakkapulloa saman tien! Ja taas säästin!



kuva täältä

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Löytö



Luen usein kateudesta melkein vihreänä eri blogeista lähes uskomattomista kirpputorilöydöistä; aitoa vintagea maailmanluokan muotitaloista, retroa, antiikkia, designeä...  Ja kaikki tietysti ihan pilkkahintaan muutamalla eurosella hankittua.
Mutta tänään onnisti sitten meikäläistäkin! Tai ainakin itse tykkäsin niin. Kotimatkalla Savonlinnasta poikkesimme Kuortin kohdalla "Antiikkia ja vanhaa rompetta" -kyltin innoittamana pari kilometriä sivuun ja katsastimme valikoiman. Ja mukaan lähti Sarpanevan Finlandia -sarjan maljakko (nro 3351) kympillä. Maljakossa on pienen pieniä kolhuja pohjassa eikä se ole signeerattu, mutta valmistajan (Iittala) merkit on mukana. Löytö ei ole siis ihan satasten aarre, mutta ihana lisä kotona vanhemmiltani perittyjen, saman sarjan kahden muun maljakon (nrot 3358 ja 3354 / v.1964) seuraan. Ostopaikassa noin muuten oli kyllä hinnat ihan kohdallaan (?) - Arabian yksittäisistä Kilta kupeista pyydettiin kolmea kymppiä ja vähän vanhemmista lautasista reippaasti enemmänkin.














3351 - kuva täältä




3354 - kuva täältä                                               3358 - kuva täältä                                                 

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Valkoista monessa koossa

Vanhemmalle siskolleni väsäsin valkoisista helmistä keskenään erilaisten helmien kudelmana tämän suhteellisen kookkaan kaulanauhan. Nauhat sitoo yhteen iso helmihattu, samanlainen kuin harmaissa edellisessä postauksessa. Isoja simpukankuorihelmiä, makeanvedenhelmiä pariakin mallia ja pieniä lasihelmiä. Hyvä kombinaatio kokoja ja muotoja. Toivottavasti siskokin tykkää.




Anskusta on tullut mun luottokuvaaja!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Vähän kaikkea sulassa sovussa




Vähän ennen loman alkua kokeilin jotakin uutta. Sinänsä neutraalia harmaata eri moodeissa: biconeja, swaron kritallihelmiä, viistehiottuja akaatteja ja makeanvedenhelmiäkin. Ja kaikki sulassa sovussa yhteen liitettyinä näyttävin, isoin helmihatuin kera kookkaan lukon. Ainokaisen morsian sai tästä uuden tuotoksen testattavaksi, josko korusta olisi vaikka työasun tehosteeksi näin kesälomien kynnyksellä.



Kuvat taas Ansku - kiitos!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Täältä tullaan loma!



Tänään puristettiin vielä ne ihan viimeiset, ihan pakolliset hommat kasaan, koska nyt alkaa LOMA! Monta viikkoa vapaata; perinteinen peliviikko heti alkuun, autoreissu Berliiniin ja sinne suuntaan, tavoitteena kulttuuriakin sopivassa suhteessa. Jo sunnuntaina hain pokkarialesta kevyttä kesälukemista lavitsapäivän ratoksi - yksi päivä ensimmäisen lomaviikon aikana on yleensä pyhitetty sohvan nurkalle ja sopivalle romaanille. Huomenna vietän nyt ensin itsellisyyspäivää ihan omaan tahtiin, mies kun ehtii kotiin työmatkaltaan vasta yömyöhään. Listalla on torikaffet, jos sää suosii, ehkä salaattilounas ulkona terassilla ja jokohan alennusmyynneissä kannattaisi piipahtaa. Uusi kesämekko voisi olla kiva juttu! Sitten lomakamojen kasaus, jotta heti perjantaina aamusta päästään matkaan. Vuosien varrella parhaiten vapaalle on oppinut lipumaan kun lähtee heti reippaasti liikkeelle. Vapauden tunne kun tuntuu kasvavan suoraan etäisyyden neliössä kotoa.  Yes!


Ihania kesävapaita meille kaikille!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kesäswarot

Samassa ostoslähetyksessä aiemmin esillä olleiden vadelmahelmien kanssa hankin nämä swaron korallin väriset ihanuudet. Loppujen lopuksi aika jännä väri. Oisko kirkas nude tai oranssin punertava beige? Itselleni tehtyjen vadelmahelmien kuosilla tein näistä ainokaiseni morsiammelle alkukesäksi vaikka siistien työvaatteiden täydennystä tai korukuvausten vaivanpalkkaa. Pientä väriä arkeen. Helmien väri muuten sopii neidin omiin väreihin suorastaan loistavasti.





Kuvat Ansku.